Täsmäasein eroon pömppövatsasta

Moni on vuosien varrella omakohtaisesti todennut, kuinka uskomattoman vaikea pömppövatsasta voi olla päästä eroon. Sopivien vaatteiden löytämisen vaikeuden lisäksi vyötärölle kertyneellä rasvalla on myös terveydellisiä haittoja, sillä se lisää sydäntauti- ja diabetesriskiä.

Litteä vatsa kuukaudessa!Vaikka taistelu keskivartalolihavuutta vastaan voi olla pitkä ja välillä vaikeakin, ei se kuitenkaan FAF personal trainer Iira Aaltosen mukaan ole mahdoton. Jotta saadaan haluttuja tuloksia, tarvitaan riittävästi sekä aerobista liikuntaa että lihaskuntotreeniä, monipuolista ja terveellistä ruokavaliota unohtamatta.

Litteä vatsa kuukaudessa käy vyötärölihavuuden kimppuun täsmäasein. Kirja sisältää turvallisen ja helpon neljän viikon ohjelman ruokaohjeineen. Täysipainoiset ateriat takaavat sen, ettei nälkää tarvitse nähdä.
− Ohjeissa on hyvää se, ettei mikään ruoka-aine ole pannassa. Kaikkea saa syödä kohtuudella, kunhan ei ylitä kalorimäärää. Ruokaohjeet ovat monipuolisia ja niistä jokainen löytää itselleen sopivia vaihtoehtoja ilman, että tarvitsee syödä samoja ruokia koko ajan, Iira Aaltonen Elixia Länsiväylästä kertoo.

Neljän päivän pikastartin tarkoituksena on herätellä kehoa ja mieltä tulevaan muutokseen. Sen avulla katoaa myös turvotus, ja olo tuntuu näin heti kevyemmältä. Sen jälkeen onkin hyvä lähteä varsinaiseen taisteluun keskivartalon seudulle kertynyttä ylimääräistä rasvaa vastaan.
− Kirja antaa niin ruokailuun kuin liikuntaankin selkeät ohjeet, joita on helppo noudattaa. Siinä myös selitetään miksi mitäkin pitää tehdä ja mihin se vaikuttaa. Näin ohjeet on helpompi sisäistää ja ottaa osaksi jokapäiväistä elämää. Niistä tulee tapa, eikä kyseessä olekaan mikään kuuri. On hyvä, että kirjassa huomioidaan myös se, miten esimerkiksi stressi vaikuttaa elämäämme ja painonhallintaan.

Litteä vatsa kuukaudessa!Kirja lupaa tuloksia ilman liikuntaakin, mutta suosittelee silti sen lisäämistä viikko-ohjelmaan. Näin tuloksia tulee nopeammin. Liikuntaohjeista jokainen voi poimia itselleen sopivia treenivinkkejä ja selkeästi kuvitetut keskivartaloliikkeet auttavat tekemään tehokkaita täsmätreenejä myös kotona.
− Liikunnan merkitystä painonhallinnassa ei pidä aliarvioida. Siihen tarvitaan sekä aerobista että lihaskuntoharjoittelua. Kirjassa on esitelty selkeästi treenivaihtoehtoja, joilla pääsee hyvin alkuun.

Muista myös rasvat

Rasvat eivät suinkaan ole laihduttajan pahin vihollinen ja tämä tulee esille myös kirjassa. Niitä tulee syödä jo soluaineenvaihdunnankin takia. Riittävä rasvansaanti on siis terveydellemme tärkeää ja auttaa tiputtamaan kiloja, sillä rasva auttaa rasvan polttamisessa.
− Ohjeita noudattamalla tuloksia kyllä tulee, sillä kirjassa kaikki palikat ovat kohdillaan. On hienoa, että tässä kirjassa otetaan poikkeuksellisen hyvin huomioon ihminen kokonaisvaltaisesti, mieltä unohtamatta. Esimerkiksi stressi ja liian vähäinen uni nimittäin vaikuttavat jaksamisen lisäksi myös painonhallintaan. Kun näihinkin kiinnittää huomiota, painonhallinnasta tulee elämäntapa eikä kyse ole pelkästään kuurista tai suorittamisesta, Aaltonen kiittelee.

Onko sinulla omenavartalo?

Ota mittanauha käteen ja katso mikä on oma tilanteesi. Sitä on syytä miettiä, jos olet nainen vatsanympäryksesi on yli 90 cm tai mies ja mitta on 100 cm. Tiukempien suositusten mukaan rajat ovat 80 cm ja 94 cm.

Teksti: Jaana Vainio

Lähteet: FAF personal trainer Iira Aaltonen ja Liz Vaccariello&Cynthia Sass: Litteä vatsa kuukaudessa


Apua painonhallintaan:

Vaccariello, Liz - Sass, Cynthia
Litteä vatsa kuukaudessa!
Tarjoushinta:
Tarjoushinta: 14,90 €
Norm. hinta: 35,30 €
Aalt, Riku - Paunonen, Mikko - Paanola, Tarja
Functional training toiminnallisempaa lihaskuntoharjoittelua
Jäsenhinta:
Jäsenhinta: 26,85 €
Norm. hinta: 38,00 €
Aalto, Riku
Kuntoilijan lihashuolto-opas
Tarjoushinta:
Tarjoushinta: 14,05 €
Norm. hinta: 38,00 €

Aikaisemmat artikkelit:

Flirtistä piristystä päivään Kohti parempaa kuntoa Näin ujutat lihaskuntotreenin viikko-ohjelmaasi
Ylimääräinen rasva palamaan