Kemikaalikuorma jääkaapissasi ja meikkipussissasi
Muutama vuosi sitten toimittaja Noora Shingler voi huonosti. Maha elämöi ja turposi ilmapalloksi eivätkä lääkärit keksineet syytä merkillisille oireille. Shingler päätti itse ottaa asiasta selvää, ja päätyi lopulta hylkäämään maidon, teollisen lihan, valkoiset jauhot, sokerin sekä hiivan – ja oireet häipyivät.

Se tarkoittaa sitä kemikaalien sekamelskaa, joka päätyy elimistöömme elintapojemme myötä. Usein ajatellaan, että koska e-aineet ovat ruoissa sallittuja, niitä voi huoletta syödä.
Miksi e-aineita tulisi välttää?Vaikka yksittäisten aineiden vaikutuksia tutkitaan tarkkaankin, ei erilaisten aineiden yhteisvaikutuksia tiedetä. Tietty lisäaine voi moninkertaistaa toisen, samaan aikaan nautitun lisäaineen vaikutuksen.
Käsittelet kirjassasi myös ruokaympyrää, johon perustamme ruokailumme terveellisyyden. Mikä ruokaympyrässä mättää?Meille tuputetaan esimerkiksi viljoja ja maitotuotteita, vaikka olisi jo korkea aika päivittää ruokailutottumuksiamme terveellisemmiksi ja ekologisemmiksi. Maitotuotteet eivät ole ekologisia – eivätkä välttämättä kovin terveellisiäkään. Kirjassani on monia hyviä esimerkkejä tästä.
Leipäkulttuurimme puolestaan on ihan vitsi: Leipätiedotus suosittaa suomalaisille 6–9 palaa leipää päivässä! En syö niin paljon edes viikossa. Leivän puputtamista tulisi vähentää, ja katse tulisi kääntää monipuoliseen kasvisten käyttöön.
Lehmänmaitotuotteiden ja teholihan käyttöä tulisi rajoittaa ekologisista, eettisistä ja terveydellisistä syistä.
Raaka-ainelistojen tutkiminen voi tuntua kiireessä työläältä. Pitääkö lisäaineita välttävän kulkea kaupassa suurennuslasin kanssa vai onko terveelliseen syömiseen jotain helppoa oikotietä? Entä lisäaineettomaan kosmetiikkaan?En itsekään jaksa syynätä koko ajan kaikkea. Helpolla pääsee, kun ostaa pääasiassa tuoteselosteettomia elintarvikkeita: vihannekset, hedelmiä, siemeniä, marjoja, kalaa, lihaa, munia... Ne ovat suunnilleen sitä miltä näyttävätkin.
Kosmetiikassa voi oikaista etsimällä tuotteesta luonnonkosmetiikasta kertovaa sertifikaattia. Markkinoilla on paljon tekoekoa ja vihreällä aallolla ratsastavaa tavanomaista kosmetiikkaa. Sertifikaatti on tae samaan tapaan kuin luomumerkki elintarvikkeissa.
Miten luonnonkosmetiikka eroaa käytössä tavallisesta kosmetiikasta?Tavanomaisessa kosmetiikassa on paljon synteettisiä raaka-aineita, luonnonkosmetiikassa ei. Luonnonkosmetiikkaan siirtyneet naiset – minä mukaan lukien – ovat huomanneet eron ihossa: sen hoitaminen helpottuu. Oma ihoni lakkasi kiristämästä ja punoittamasta, kun vaihdoin luonnonkosmetiikkaan.
En nykyään edes pese kasvojani päivittäin, koska en muista tehdä niin! Tämä puolestaan kertoo siitä, että naama on ihan ok ilman puunaamistakin. Tähän tietenkin vaikuttaa se, etten jaksa ja halua meikata päivittäin. Niin kuitenkin voi halutessaan tehdä: luonnonkosmetiikkasarjoissa on jo todella laadukkaita värikosmetiikkatuotteita.
Tuotteiden käyttö on siis yhtä helppoa kuin normikosmetiikankin, mutta ihon hoito saattaa helpottua (ja nopeutua).
Mikä on kosmetiikassa se kaikkein suurin pahis, josta kannattaisi luopua?Riippuu vähän miltä kantilta asiaa ajattelee: itsensä vai myös ympäristön? Monikaan ei tule ajatelleeksi, että suihkussa huuhtomasi aineet voivat päätyä viemärien kautta osaksi ekosysteemiä. Jos asiaa ajattelee oman itsen kannalta, olisin skeptinen hiusvärien ja aurinkorasvojen kanssa. Hiuksia voi toki värjätä, mutta kannattaa miettiä kuinka usein ja millä väreillä. Hiusvärien kemikaalit imeytyvät verenkiertoon, ja siksi niistä on annettu lainsäädännössä enimmäismäärät. Aikuisen ihmisen, jolla on täysin terve ja ehjä iho, ei ole suositeltavaa värjätä hiuksiaan useammin kuin viiden viikon välein.
Aurinkorasvoilla taas on tärkeä tehtävä, mutta siinä sivussa ne imeytyvät verenkiertoon ja saattavat häiritä hormonitoimintaa. Lisäksi niissä käytetyt nano-partikkelit edistävät torjunta-aineiden imeytymistä elimistöön. Samalla voiteet häiritsevät esimerkiksi auringosta saatavan d-vitamiinin imeytymistä. Mitä suurempi suojakerroin, sitä enemmän haitallisia aineita. Auringonoton osalta toivoisin ihmisille myös vähän maalaisjärkeä siihen grillaamiseen.
Hehkutat kirjassasi terveellisen elämän puolesta, mutta entä jos terveellisyyden tavoittelu menee liiallisuuksiin? Onko kaikkia lisäaineita edes mahdollista vältellä?Yliterveellisyys voi muuttua ortoreksiaksi, eikä se ole tietenkään tervettä kenellekään. Täysin lisäaineeton elämä ei ole ihan helppo juttu – eikä tarpeenkaan. Turhien salamatkustajien karsiminen ruoasta ja kosmetiikasta on kuitenkin pelkästään plussaa, ja jos siihen pystyn minä, pystyy siihen kuka vain.
Noora Shingler on terveydestä ja ympäristöstä kiinnostunut YLEn Uusi Musta -sivuston toimittaja ja tuottaja. Shingler työskentelee Tarinatalossa, ja hän on juontanut Kuningaskuluttaja-ohjelmaa. Hänen ekologiseen elämään keskittyvällä Kemikaalicocktail- blogillaan on 10 000 kävijää viikossa.
Ruokavaliomuutoksen innoittamana Shingler alkoi tutkia tarkemmin ruokien ja kosmetiikan tuoteselosteita ja kyseenalaistaa markettien tarjontaa. Miksi leivän pitäisi säilyä isältä pojalle? Miksi shampoossa on silikonia, joka latistaa hiukset, ja kuohkeus on hankittava takaisin muotoilutuotteilla? Marjoja & maskaraa -kirjassa Shingler tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen ja selvittää, minkälaisia lisäaineita jääkaapissamme ja meikkipussissamme piileskelee ja miten niistä pääsee eroon.
Nooran vinkit Johannalaisille
1) Aloita keveämpi elämä ja uudet ruokailutottumukset kehoa puhdistavalla paastolla. Kesälomalla sen voi tehdä kiireettä.
2) Vaihda sokerinen siideri raikkaisiin hedelmäjuomiin. Tee juomat itse ilman lisäaineita, vinkkejä saat kirjan ohjeista.
3) Nauti kesän herkullisesta ja tuoreesta sadosta: vihanneksista, hedelmistä ja marjoista. Kotoiset karpalo, mustaherukka ja mustikka ovat todellista superruokaa!
4) Tankkaa D-vitamiinia luontaisesti auringosta, mutta varo ettet pala! Suojaa oma ja erityisesti lastesi iho mieluummin vaatteilla kuin haitallisia kemikaaleja sisältävillä aurinkorasvoilla.
5) Vähennä kehon kemikaalikuormaa välttämällä muovisia kesäkenkiä, varsinkin paljaita jalkoja vasten.
Aikaisemmat artikkelit:
| Helli itseäsi hyvää tekevillä ruoka-aineilla | Taltuta verensokerin heilahtelu GI-ruoan avulla | Viisastu viinistä |










